Suosikit

Monarin tilaesittely ja nuoriso-ohjaajien yhteystiedot

Nuorisotalo Monari eli monitoimitila muodostuu useista tiloista ja alueista. Iltaisin nuorten käytössä meillä on sali, aulatilat, pelihuone, oleskelutilat, keittiö ja ruokailutilat. Näiden lisäksi mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään alakerran harrastetiloja.

Biljardisali

Mitä olisi nuorisotilat ilman biljardipöytää. Monarin biljardisalista niitä löytyy kaksin kappalein. Näiden lisäksi tilassa on sohvaryhmiä hengailuun, sekä konsolipelaamiseen yksi PlayStation 4-piste.

Pelihuone

Pelihuoneesta löytyy sähkörummut, PlayStation 5-konsoli, VR2-virtuaalitodellisuuslasit, sekä rallisimulaattori. Pelihuoneeseen jaetaan 30 minuutin pelivuoroja, jotta mahdollisimman moni pääsee illan aikana pelaamaan. Tällä hetkellä suosituin aktiviteetti pelihuoneessa on rallisimulaattorilla ajaminen, josta on tullut vuosien varrella kestosuosikki.

Sali

Sali on todella suosittu hengailupaikka, josta löytyy mukava määrä sohvia, pöytiä ja tuoleja oleiluun. Salissa voi touhuta monenmoista, kuten pelata pöytätennistä tai salibandyä, hakata nyrkkeilysäkkiä, heittää dartsia, tai soittaa pianoa.

Näyttämö

Monari tunnetaan myös legendaarisena keikkapaikkana, josta on moni bändi ponnistanut kuuluisuuteen. Näyttämöä hyödynnetään bändi-illoissa, discoissa ja erilaisissa tapahtumissa.

Oleskelutila

Ohjaamon käytössä päivisin oleva oleskelutila soveltuu monenlaiseen toimintaan. Pöytätilaa on paljon ja sitä voi hyödyntää esimerkiksi askarteluun, piirtämiseen tai korujen tekemiseen. Monarilta löytyy runsaasti askartelumateriaaleja, kartonkeja, hamahelmiä, korutarvikkeita, värityskuvia, tusseja yms.

Tilasta löytyy laajat sohvaryhmät, televisio, videotykki ja valkokangas, jolta katsella elokuvia tai esimerkiksi SaiPan pelejä.

Oleskelutilassa on myös meikki- ja kampauspöytä tarvikkeineen ja kaksi isoa lautapelihyllyä.

Keittiö

Täysin varusteltu kotitalouskeittiö on käytössämme nuorten iltojen aikana. Välillä lauantaisin pidetään kokkailuiltoja, jolloin nuoret pääsevät tekemään ruokaa ohjaajien avustuksella. Nuoret saavat myös kokkailla omia ruokiaan keittiössä nuorten iltojen aikana.

Bänditila

Monarin alakerrasta löytyy myös nuorisotoimen bänditila, jota voidaan hyödyntää toiminnassa nuorten illan aikana. Tilasta löytyy rummut, koskettimet, sähkökitaroita, bassoja, sekä mikrofoneja laulamiseen.

...
Instagram 19.6.2025
AKUUTISSA, HENKEÄ UHKAAVASSA TILANTEESSA soita 112! Mieli ry:n kriisiapu: mieli.fi/tukeajaapua. MIELI Kriisipuhelin suomenkielinen linja 24/7: p. 09 2525 0111. MIELI Kriisichat, auki ma-to 20h/vko: mieli.fi/tukeajaapua. Etelä-Karjalan sosiaali- ja kriisipäivystys 24/7: p. 040 651 1828. Lastensuojelullinen arviointi akuuteissa tilanteissa tehdään lastensuojelupäivystyksessä: p. 040 353 9970. Ekhvan mielenterveys- ja riippuvuuspäivystys 24/7: p. 05 352 4610. Voi mennä myös suoraan asioimaan: Valto Käkelän katu 1, 53130 Lappeenranta. Etelä-Karjalan keskussairaalan yhteydessä, L-siipi, ovi 7. Päihdeneuvonta EHYT Ry 24/7: 0800 90045. Kirkon keskusteluapu joka päivä klo 18-24: p. 0400 221 180. Chat ma-pe klo 16-20: evl.fi/kirkonkeskusteluapu. Lasten ja nuorten puhelin joka päivä klo 17-20: p. 116 111. Kaikille alle 25-vuotiaille. Nuorten tukilinja joka ilta klo 20-24: p. 116 111. Nuorten tukilinja on suunnattu 12–20-vuotiaille nuorille, jotka tarvitsevat apua ja tukea. Lasten ja nuorten chat joka päivä 17-20: nuortennetti.fi/chat. Sekasin-chat 12-29-vuotiaille arkisin 9-24, la-su 15-24: sekasin.fi. SERI-tukikeskus seksuaaliväkivaltaa kohdanneille 24/7: p. 040 836 0816, myös tekstiviestit. Tukinainen ry:n kriisipuhelinpäivystys raiskauksen uhreille ma-to klo 9–15: p. 0800 97899. Nollalinja lähisuhdeväkivallalle 24/7: p. 080 005 005. Rikosuhripäivystys suomeksi ma-pe klo 9-15 (juhannusaattona pe 20.6. suljettu): p. 116 006. Chat ma-pe klo 9-15 (juhannusaattona pe 20.6. suljettu): riku.fi. Ekhvan turvakoti perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille, 24/7: p. 040 351 6477. Voi myös mennä suoraan, tarkista osoite: ekhva.fi/turvakoti.
Monari Lappeenranta
...
Instagram 6.6.2025
Mitä: Pride-kylttipaja, tule tekemään itsellesi kyltti Pride -kulkuetta varten! 🏳️ 🌈 Milloin: Tiistaina 8.7. klo 16-18. 🕓 Missä: Monarilla, osoitteessa Anni Swanin katu 7.📍 Tarvikkeet saat paikan päältä, mutta voit tuoda myös omia askartelutarvikkeita. Tarjolla kahvia, teetä ja pientä syötävää. Tapahtuma on avoin ja maksuton. Järjestetään yhteistyössä Lappeenrannan Ohjaamon, Tyttöjen Tilan ja Lappeenranta Priden kanssa. Lisätietoa tapahtumasta voit kysyä Ohjaamosta! 🌈
Monari Lappeenranta
...
Instagram 21.5.2025
Monari jää tämän illan jälkeen kesätauolle. Kiitos ja kumarrus teille nuoret❤️ Krissen nuorisotilat on onneksi auki koko kesän.😍 Saattaapa muutama tuttu naama tehdä sinne myös pari vuoroa! Nähdään viimeistään elokuussa🌞
Monari Lappeenranta
...
Instagram 21.5.2025
📣Kaamospuhallus järjestetään taas 10.10.2025! Päihteettömässä nuorten tapahtumassa on mukana taas kaikkea kivaa tekemistä ja tietenkin illan pääartistin kaksi keikkaa! ✨Laita päivämäärä jo ylös! Lisää infoa tulee syksyn aikana.✨ #kaamospuhallus2025 #oikeestinuortenasialla #nuorisotoimilpr
Monari Lappeenranta
Tuija Pasanen
Tuija Pasanen

Nuoriso-ohjaaja

Lomalla 19.6. - 27.7.

[email protected]
+358400154597

Miro Korhonen
Miro Korhonen

Nuoriso-ohjaaja

Lomalla 1.7. - 3.8.

[email protected]
+358401626320

Eero Naapila
Eero Naapila

Iltaohjaaja

Lomalla 9.5. - 14.8.

[email protected]
+358406656538

OSZAR »